Minulla on ihan perjantaiolo. Luin tässä erään kirjan suomeksi, minkä olin lukenut jo aikaisemmin englanniksi, ja mietin äidinkielen merkitystä. Englannin kielen taitoni on melko hyvä ja luen paljon englannninkielisiä kirjoja, mutta pidän silti suomenkielisistä enemmän. Olen aina pitänyt suomen kielestä ja aloittanut myös pilkunviilaamisen varsin nuorena...

Minulle on aina ollut helppoa ilmaista itseäni kirjallisesti. Livenä saatan olla vieraiden ihmisten seurassa hieman ujo, mutta kirjoittaessa ei ole sitä ongelmaa. Kirjoittaminen on helppoa. Olen myös pitänyt seitsemänvuotiaasta asti päiväkirjaa -- välillä tosin hiukan vähemmän aktiivisesti, mikä on harmi. Koneelta löytyy myös monta kansiollista jotain epämääräistä räpätystä.

Osaan ilmaista itseäni suomeksi niin paljon värikkäämmin kuin vierailla kielillä, vaikka osaisinkin sanastoakin hyvin. Varsinkin joissakin sanoissa vain on jotain, mikä tekee niistä jotain tiettyä asiaa tarkoittavia. Vieraissa kielissä ei myöskään ole jotain tiettyjä sanoja, kuten englannissa tai saksassa verbiä tarjeta. Näillä korkeuksilla se on melko käytännöllinen sana.