Olen ihastunut Stingin kappaleeseen Every breath you take. Olen vakavissaan sitä mieltä, että Youtube on aika kiva sivusto, sieltä kun löytyy kappaleita vaikka millä mitalla. Viime aikoina ovat soineet paljon myös Banglesin Eternal flame ja Ben E. Kingin Stand by me.

Aamuherääminen oli kamala. Kun nukahtaa siinä yhden aikaan niin kouluun herääminen on tuskaa. Taas niitä aamuja, jolloin kiroan aikaiset ylösnousut.

Koulupäivä muuten aineiden osalta vähemmän mukava, saksa ainoa poikkeus. Ainoa aine mistä pidän tällä hetkellä. Englantikin on ihana kieli (oikeastaan ykkönen), mutta en pidä opettajasta. Ja tuo samainen opettaja opettaa myös ruotsia. Olen kai jotenkin kumma ihminen, mutta minusta lukuaineet ovat mukavia. Se riippuu kyllä opettajasta, mutta noin yleisesti.