Väsymykseenkin turtuu. Aamuisin olo tuntuu ihan zombilta, ja päivälläkin vielä, mutta iltaa myöten herään. Olen aina ollut yöihminen, jolla on nukkumisen kanssa vaikeuksia. Tai ei nukkumisen niinkään, vaan nukahtamisen. Lomilla, kun saan kääntää rytmini ylösalaisin, olen parhaimmillani. Minä en vain osaa mennä nukkumaan aikaisin, eikä kehoni suostu siihen.

Henkisellä psyykkauksella pääsee pakkopaikassa aika pitkälle, tosin se saattaa kostautua myöhemmin. Pystyn pakon edessä melko kummiin suorituksiin vaikka pää kainalossa - kuten joskus on tullut tehtyä. Se ei ole kivaa, mutta kuten eräs näytelmä kertoo: "Ei se ole tärkeää, onko jokin kivaa." "Mikä sitten on tärkeää?" "Että siitä on hyötyä tulevaisuudessa." En allekirjoita tuota (teen itse niin paljon asioita vain siksi että ne ovat kivoja - kuten varmaan kaikki), mutta silloin tällöin tunnun elävän maailmassa, jossa nuo ovat totuuksia.

Ei pitäisi kirjoittaa väsyneenä ja kipeänä.