Olen taas viettänyt loppukesän enemmän ja vähemmän akselilla kirjasto-lukunojatuolini. Olen aina ollut lukutoukka ja rakastanut tarinoita. En ehkä muuten ole kamalan tunteellinen ihminen, mutta silti katkeransuloiset hahmojen kohtalot saavat kurkun kuristamaan.

Olen ristiriitainen ihminen. En pidä liian onnellisista lopuista, vaikka osa minusta toivookin kaiken päättyvän onnellisesti. Se osa on kuitenkin pienempi kuin se, joka rakastaa enemmän hyvää (traagista) tarinaa, kuin hahmojen selviämistä onnellisesti ja "elävänsä elämänsä onnellisina loppuun asti". Deahtly Hallows petti minut tässä.

Olen lukenut myös hyviä ja onnellisia tarinoita, mutta parhaimmat listallani ovat aina olleet niitä surullisempia. Kai olen niin suomalainen, että mikään, missä ei ole edes jonkin verran melankoliaa, ei pääse koskettamaan tarpeeksi. Katkeransuloiset kohtalot ovat aina olleet minulle läheisiä.