Kahlattuani läpi erään englanninkielisen kirjan (Stephenie Meyer: New Moon) tuli mieleen, että loppujen lopuksi, kuinka sitoutuneita me olemme
omaan äidinkieleemme? Nykyään maailmankieli on englanti,
ainakin täällä "hyvinvointivaltioissa" varsin moni osaa sitä. Ja englantia
jokatapauksessa tunkee joka paikasta. En siis tällä tarkoita, etten
pitäisi englannista ja kansainvälistymisestä; pidän kyllä. Mutta
loppujen lopuksi, ainakin vakavissa asioissa tuntuu helpommalta
ymmärtää niitä äidinkielellään. Mutta, jos on asunut vuosia muualla
maailmassa, eikä ole puhunut äidinkieltään ehkä vuosiin eikä välttämättä
muista sitä, mikä silloin on äidinkieli? Tiedän kyllä, että sen määritellään olevan ensimmäinen kieli jonka oppii, mutta minulle se 
tarkoittaa sitä että 
ymmärrän kaikki vivahteet ja erot. Vieraalla kielellä ne ovat paljon 
vaikeampia. Toki nekin oppii, mutta... En saa pointtiani selville.