Tajusin tänään miksi oikeasti pidän soittamisesta. Siihen voi keskittyä välillä niin täydellisesti, että unohtaa muut. Samalla tavoin kuin hyvää kirjaa lukiessa. Äiti vitsailee, että kun luen, en kuule enkä näe mitään. Se on kyllä tottakin. Voisin sanoa kokeneeni flew'n, vai miksi sitä sanotaankaan. Soittamisesta kuitenkin tykkään vain itselleni, varsinkin solistiesiintymiset jotenkin kauhistuttavat. Vaikka minun piti olla tottunut esiintymään.

Ihmettelen klassisen musiikin huonoa mainetta varsinkin nuorten joukossa. Monet tuntemistani pitävät klassista vain typeränä vingutteluna "jota sävelsi joku Mozart". Yleistin kyllä pikkuisen. En minäkään klassista niin paljon kuuntelemalla kuuntele, mutta joskus. Kokoelmalevy klassisen musiikin suosikkipätkiä on välillä kulutuksessa.