Pysyvä väliaikaisratkaisu

angstausta

2010-01-09T23:50:01+02:00

Miksei kirjoittaminen suju niin kuin joskus aikaisemmin? Nykyään suurin osa kirjoittamastani tekstistä on jonkinlaista kouluun liittyvää, jonka tuottamisesta en voi varsinaisesti sanoa tykkääväni. Tuntuu kuitenkin, että noiden muiden tekstien tekeminen vie energian kaikelta muultakin kirjoittamiselta.

be prepared

2009-08-06T00:26:01+03:00

Paluu blogikirjoitteluun ei sujunut aivan niin hyvin kuin oli tarkoitus -- elämä vei taas mukanaan. Haluaisin saada kirjoittamisesta taas paremmin otetta, kun viimeisen vuoden aikana siitä on tullut enemmäkin pakkopullaa aikaisemman hauskan ajanviettämisen sijasta. En ole kirjoittanut minkäänlaista proosaa pitkään aikaan, ja ennen se tapasi olla oikeasti harrastuksenani.

Yritän alkaa taas orientoitua arkeen. Koulu alkaa pian, ja sen myötä syksy -- olen aina mieltänyt koulun alun ja syksyn yhteen, vaikka ainakaan täällä ei ole vielä syksystä tietoakaan. Pidän kuitenkin syksystä; siinä, että voi käpertyä teemukin ja kirjan kanssa peiton alle on minusta jotain äärimmäisen romanttista. Sadesääkään ei haittaa, vaikka en pidäkään kastumisesta kamalasti. Syksyllä on jotain romanttisen surumielistä, joka vetoaa minuun joka vuosi.

paluu

2009-05-23T20:36:01+03:00

Jospa vihdoinkin saisin taas blogin pitämisen käyntiin.

Olen lueskellut käsinkirjoittamani päiväkirjan merkintöjä noin vuoden ajalta, ja siltä ajalta siellä on Writer's blockin merkkejä. Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, ja taas kirjoitin - luultavasti huomenna se teksti menee roskakoriin, mutta kirjoitin kuitenkin. Haluan saada taas siitä kirjoittamisen ilosta kiinni; kun tuntuu siltä, että hahmot alkavat elää omaa elämäänsä ja minä vain kirjaan ylös heidän tarinansa.

Tästä se lähtee, yritän kirjoittaa tästä lähin edes muutaman päivän välein tänne jotain.

it's time to let go for a while

2008-06-05T23:39:00+03:00

Bloggaamiseni on jäänyt nyt kaikkien muiden hommieni jalkoihin, ja kohta olen taas menossa. Jatkan viimeistään syksyllä, jos en saa organisoitua ennemmin aikaa ihan itselleni ja omille kirjoitteluilleni.

i've got too much to lose

2008-04-04T13:46:01+03:00

Kirjoittaminen ei ole sujunut viime aikoina yhtään. En ole jaksanut edes kirjoittaa päiväkirjaa, vaikka siinäkin olen ollut ahkera. Samalla olen asettanut ilmeisesti takaraivooni jonkin ajastimen; kyllä sinun pitäisi jo kirjoittaa!

Minulla on paha tapa murehtia sellaisiakin asioita, joille en mahda mitään. Sain tietää pari päivää sitten asioita, joihin en voi vaikuttaa, mutta ne masentavat sinua silti. Ne silti koskettavat minua vahvasti, vaikka muutenkin olenkin ehkä vain numerokoodi tietokoneen tietokannassa. Inhoan sitä voimatonta oloa, etten voi vaikuttaa joihinkin minulle tärkeisiin asioihin.

wonder how the view is from there

2008-03-10T20:52:00+02:00

Palasin eilen viikon Rooman-lomalta ja alan taas totutella arkeen. Loma oli piristävä, pääsin hetkeksi pois tavallisista ympyröistä ja uusien ihmisten keskelle. Ehkä oli hyvä olla reilun viikona ajan ilman nettiä. Päästin mielikuvitukseni valloilleen ja haaveilin kaikesta turhanpäiväisestä ja ihmeellisestä. Sellaisesta, mikä ei ole arkipäiväistä.

Kaipaan aina välillä vaihtelua, tympäännyn muuten arkirutiineihin. Jossain vaiheessa en enää välitä, että teen joka päivä samat asiat ja toistan rutiineita. Sen ei tarvi olla mitään suurta; jokin uusi leffa videovuokraamosta tai uuden reseptin kokeilemista. Pidän kuitenkin kotona olemisesta valtavasti, joten vietän viikonloput ja lyhyemmät lomat mieluusta ihan vain kotioloissa.

Sain vihdoin käsiini Emilie Autumnin Opheliac-levyn ja olen ihastunut siihen totaalisesti. Taitaa olla sen lajin musiikkia, että jos ei tykkää, niin vihaa, mutta ennakkoluulottomia suosittelen kokeilemaan, jos gootahtava rock-industrial -musiikki yhtään kiinnostaa.

kurjuudesta

2008-02-12T18:52:00+02:00

Kirjoittamisintoni nousee aina kummasti, kun minulla menee kurjasti. Miksi ikäviä asioita on niin paljon helpompi kirjoittaa kuin niitä iloisia, mille saattaa vielä päivienkin päästä nauraa yksikseen.

Päätin kerrankin muuttaa tavallisia tapojani ja nyt kirjoittaa, vaikka tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen elämääni. Eipä sillä, että koskaan olisin täysin maassa, mutta aina on niitä huonompia päiviä, jolloin kaikki seinät kaatuvat päälle. Saan kai olla onnellinen, koska en kuitenkaan ole kamalan itsesäälissä rypevä ihminen, ja kurjuudenkin voin valuttaa paperille. Kuten äitini on minulle opettanut; niitä asioita, mille ei voi mitään, ei kannata surkutella. Jos asiolle on tehtävissä jotain, niin tee. Sillä pärjää varsin pitkälle.

Sain kuulla jokin aika sitten, että kanssani on melko helppo tulla toimeen. Itse asiassa olen varsin ronkeli ihmisten suhteen, enkä ystävysty kunnolla helposti. Yritän kuitenkin pitää henkilökohtaiset tunteeni sivussa, vaikka kyseinen ihminen kuuluisikin sille "vähemmän mukava" -listalle.

thieves and beggars, never shall we die

2008-01-26T23:27:00+02:00

Mietin tänään, miksi aina ihastun kirjallisuudessa niihin pahiksiin. Tai en ehkä niihin pääpahiksiin, mutta vähän pienempiin, niihin jotka ovat esillä. Sen ylemmän pahan kätyreihin. Kalkaros, Fëanor & pojat, Sephiroth, Zakath (jonka Eddings tosin pilasi)...

Monesti ne pahispuolen henkilöt tuntuvat vain niin paljon moniulotteisemmilta ja mietitymmiltä kuin ne "hyvikset", joita kai on tarkoitettu fanitettavan. On helppoa laittaa joku pelastamaan maailma, mutta millä motiivilla joku haluaa tuhota sen? Minua moraalikäsityset ovat aina kiehtoneet. Monesti "pahojen" tarina on paljon traagisempi (suosikkiesimerkkinäni Fëanorin pojista ainakin Maedhros ja Maglor), ja minä pidän traagisesta ja surullisesta, vaikka samalla meinaankin reagoida kirjallisuuden/muun fiktion hahmoihin turhan voimakkaasti. Silmarillion on siksi edelleen yksi lempikirjoistani Taru Sormusten Herrasta -trilogian ohella.

Aina omissa tarinoissani -- joita kirjoitan jaksaessani ja ehtiessäni pöytälaatikkoon -- kirjoitan juuri rikollisista/alamaailmasta. Ns. pimeä puoli on kai aina kiehtonut ihmistä. Voiko ryöväri olla hyvä ihminen? Miten ylipäätään luokitellaan hyvä ja huono toisistaan?

Tuntuu, etten tähän aikaan yöstä saa otettani asiaani.

aamun tullen yö tarinaansa kertoo

2008-01-17T20:08:00+02:00

Minulla on ihan perjantaiolo. Luin tässä erään kirjan suomeksi, minkä olin lukenut jo aikaisemmin englanniksi, ja mietin äidinkielen merkitystä. Englannin kielen taitoni on melko hyvä ja luen paljon englannninkielisiä kirjoja, mutta pidän silti suomenkielisistä enemmän. Olen aina pitänyt suomen kielestä ja aloittanut myös pilkunviilaamisen varsin nuorena...

Minulle on aina ollut helppoa ilmaista itseäni kirjallisesti. Livenä saatan olla vieraiden ihmisten seurassa hieman ujo, mutta kirjoittaessa ei ole sitä ongelmaa. Kirjoittaminen on helppoa. Olen myös pitänyt seitsemänvuotiaasta asti päiväkirjaa -- välillä tosin hiukan vähemmän aktiivisesti, mikä on harmi. Koneelta löytyy myös monta kansiollista jotain epämääräistä räpätystä.

Osaan ilmaista itseäni suomeksi niin paljon värikkäämmin kuin vierailla kielillä, vaikka osaisinkin sanastoakin hyvin. Varsinkin joissakin sanoissa vain on jotain, mikä tekee niistä jotain tiettyä asiaa tarkoittavia. Vieraissa kielissä ei myöskään ole jotain tiettyjä sanoja, kuten englannissa tai saksassa verbiä tarjeta. Näillä korkeuksilla se on melko käytännöllinen sana.

... ja hiljaista, hiljaista

2008-01-01T19:13:00+02:00

Vuoden ensimmäinen päivä. Viime yönä tuli valvottua melko läheisten sukulaisten kanssa. Tosin minua hiukan suretti huomata, että pikkuserkkuni, jonka kanssa olemme olleet ystäviä aina, on muuttunut paljon. Minäkin olen, tiedän sen, mutta sen huomaa vasta kunnolla, kun näkee pitkästä aikaa jonkun tutun. Joidenkin ihmisten kanssa on vain heti samalla aaltopituudella, ja joitakin ei opi ymmärtämään, vaikka tuntisi toisen kuinka kauan tahansa.

Minulla on uuteen vuoteen vain yksi perinne: en tee uuden vuoden lupauksia. Minua ärsyttää, kun aina kysytään: "Teitkö uuden vuoden lupauksia?" ja tarkoitus on vain udella, kuinka huono ihminen sitä on tultu oltua, ja mitä pitää parantaa. Ja kun sanon, etten lupaa mitään, saan aina vastata hirveään kysymysryöppyyn. Minusta lupauksista ei tee yhtään parempia tai sitovampia se, että ne sanotaan vuoden vaihteessa. Jos haluan oikeasti luvata jotain, minä lupaan sen silloin kun haluan. Ei motivaatio urheiluun/painonpudotukseen/parempana ihmisenä olemiseen löydy uuden vuoden shampanjapullosta.

Mietin yhtenä päivänä, miksi viihdyn niin hyvin eri foorumeilla ja blogissani. Olen reaalielämässä välillä aika ujo, mutta minulle on aina ollut helppoa ilmaista itseäni kirjoittamalla. Teinhän minä runojakin jo joskus kolmevuotiaana, ja äiti kirjoitti niitä ylös. Yhden ensimmäisiä tarinoitani kirjoitin seitsemänvuotiaana, se kertoi lehmästä. (Ei siitä enempää.) Kai tässä asioidensa kirjoittamisesta nettiin saa jotain kummaa tyydytystä. Vaikkapa valituksenaiheet joskus pienenevät jo pelkästään sillä, että ne saa kirjoittaa näkyviin. Ja tuleehan siinä tuuletettua ajatuksiakin, kun keskittyy oikeasti johonkin asiaan vähän aikaa ja antaa näppäimistön viedä.